Määrittelemätön

Kahvia rakastan koska se on kaunista. Koska se menee joskus käheäksi ja kuulaaksi ja kuristavaksi ja pähkinäiseksi samaan aikaan. Koska se väräjää onnellisuudesta, siksi. Täydellisen mustan tumman ruskean kultaista. Se istuu suuhun ja luiskahtaa kaulan viereltä mahanpohjaan lämmittämään nopeammin kuin häkä. Jos katsoo tarkkaan sille voi kuvitella näön. Kahvi alkaa vaaleta pidentyä harmahtua maidostua. Talossa ei ollut tipan tippaa, purun purua, haamun haamua.
          Johtunee enkeleihin uskomattomuudesta.

Nipistin kuvan ja filosofi (U) meni hämilleen, hieman. Yritti edessä istua normaalisti, oli ehkä imarreltukin. Viittasin ensin vastasin niin että vaikuttaisin fiksulta, silloin ei voi sanoa ei, eihän. Elämä ei suju niin. Hän istui siinä, vilkutti, viuhautti kättään kuten hän niin usein tekee, sama paita kuin edellisenä päivänä, siinä ehkä se karisma; määrittelemätön.

Paina nappia
valkoisessa huoneessa valkoisessa valossa
palkaksi saat lakritsipussin
ja ilmaista alkoholia

puhummeko me
jalkaudummeko me
raportoi jokainen pieni kohta
hiekkalaatikon reunalla istuen

ARVOSTAN MIELIHYVÄÄ, ARVOSTAN UNTA

S