Älä puhu mulle.
Libyassa on vitun huono tilanne
vastapäätä istui mies kokomustissa vaatteissa kokomustissa päässä sillä oli aurinkolasit, sisällä, talvella metrossa se istui, istui vaan ja sen kännykkä soi kädessä eikä se vastannut. Se oli sellainen vanha, yksiääninen soittoääni. Vaan istui enkä tiedä mihin se katsoi ehkä kännykkään. aurinkolasit. Ja mustien puvunhousujen lahkeesta pilkotti
kirkkaan siniset sukat.
Rakkaat
meitä on sanottu levottomiksi.
Että emme ole kuten muut.
Ehkä se on tämä sukupolvi,
ehkä se on tämä raskas keveys,
sietämätön keveys
ja sietämätön raskaus,
sietämätön intohimo,
ehkä se on tämä levottomuus meissä kaikissa.
Ei ikinä pitäisi kysyä mistä on vanhempainilloissa puhuttu.
Kun mulla alkoi vitutus älä edes kysy miksi vituttaa liikaa, menin olohuoneeseen laitoin Bella lunan päälle ja otin bongot syliin ja istuin siinä lattialla rummuttamassa biisiin uudestaan uudestaan. Siinä menee transsiin. Kädet lyö tahtiin ne vaan lyö ja jossakin vaiheessa havahdut ja tajunta menee erilaiseksi ja mietit vaan että oliko tuo todella minun käteni joka heilahtaa tuossa edessä ja mietit että tuntuuko kämmenen rumpuun osuminen todella tältä melkein kuin sitä ei tuntisi tai sen tuntee joku muu tai sitä ei olisikaan tapahtunut kuvittelet vain menet transsiin ja jos joku sinut siitä keskeyttää se on sama kuin keskeyttäisi unissakävelijän sitä raivostuu ja huutaa niin lujaa niin lujaa että pian ei voi tehdä muuta kuin istua ja painaa kädet ohimolle eikä voi ajatella muuta kuin vittu. Ja anteeksi, en minä oikeasti ole noin vihainen, tai olen, haista vittu. Ja sitten laitetaan viulumusaa että ei ärsyttäisi vaikka ei se siihen auta. Se on kai joku refleksi. Joku aina yskäisee kun nauhotetaan. Kai sitä haluaa tunnistaa itsensä jostakin.
