S, anteeks siirappinen aloitus, mutta minä rakastan sinua. Minä rakastan myös monia muita.Rakastan tietysti perhettä ja sukulaisia, monia läheisiä. O:ta ja K:ta ja niitä toisia alkukirjaimia, jotka asuvat Oulaisissa. En oo vielä kertonut sulle, mutta rakastan myös erästä miestä, B:tä. Kerroin sen hänelle ja hän kertoi sen minulle. Sanoin, että monesti on tehnyt mieli huutaa hänelle että "sano nyt perkele että rakastat mua". Ei hän ollut ikinä uskaltanut, ja oli se kovin vaikeaa mullekkin.En ollut ymmärtänyt (tai halunnut ymmärtää), että rakastaisin häntä, miestä. Miehiä pitää rakastaa jotenkin eri tavalla. Pitääkö? Entäs jos rakastan montaa ystävää yhtä aikaa, miksen voi rakastaa montaa miestä yhtä aikaa? Eihän kenenkään välillä oleva rakkaus oo verrattavissa?
Nyt loppu lässytys. Mun tietokone hurisee. B sanoi, että se pitäis imuroida joka viikko. Puoli vuotta se on mulla ollut, enkä kertaakaan oo imuroinut. Sain mun kameran takas pohjanmaalta ja heti tuli W:mäisempi olo. Raksamiehet palasi kämpille, ne huomas ne kadonneet kaljat mutta esitin nukkuvaa. Hain sitruunasorbettia pakkasesta ja nyt kuulen kuinka se sulaa tossa mun vieressä. Yksinolo pelottaa. Miksi siis olla yksin? Voisin esittää olevani vahva ja itsenäinen mutta huijaisin itteäni. Tietyltä kantilta se on kai surullista. Onko rakkautta joka loppuisi onnellisesti? Mietin kauan julkaisenko tätä. Rakkaudesta pitäisi puhua niin varovasti(?) (toim.huom.otsikko)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti