bella luna

Älä puhu mulle.
Libyassa on vitun huono tilanne
vastapäätä istui mies kokomustissa vaatteissa kokomustissa päässä sillä oli aurinkolasit, sisällä, talvella metrossa se istui, istui vaan ja sen kännykkä soi kädessä eikä se vastannut. Se oli sellainen vanha, yksiääninen soittoääni. Vaan istui enkä tiedä mihin se katsoi ehkä kännykkään. aurinkolasit. Ja mustien puvunhousujen lahkeesta pilkotti
kirkkaan siniset sukat.

Rakkaat
meitä on sanottu levottomiksi.
Että emme ole kuten muut.
Ehkä se on tämä sukupolvi,
ehkä se on tämä raskas keveys,
sietämätön keveys
ja sietämätön raskaus,
sietämätön intohimo,
ehkä se on tämä levottomuus meissä kaikissa. 
Ei ikinä pitäisi kysyä mistä on vanhempainilloissa puhuttu.

Kun mulla alkoi vitutus älä edes kysy miksi vituttaa liikaa, menin olohuoneeseen laitoin Bella lunan päälle ja otin bongot syliin ja istuin siinä lattialla rummuttamassa biisiin uudestaan uudestaan. Siinä menee transsiin. Kädet lyö tahtiin ne vaan lyö ja jossakin vaiheessa havahdut ja tajunta menee erilaiseksi ja mietit vaan että oliko tuo todella minun käteni joka heilahtaa tuossa edessä ja mietit että tuntuuko kämmenen rumpuun osuminen todella tältä melkein kuin sitä ei tuntisi tai sen tuntee joku muu tai sitä ei olisikaan tapahtunut kuvittelet vain menet transsiin ja jos joku sinut siitä keskeyttää se on sama kuin keskeyttäisi unissakävelijän sitä raivostuu ja huutaa niin lujaa niin lujaa että pian ei voi tehdä muuta kuin istua ja painaa kädet ohimolle eikä voi ajatella muuta kuin vittu. Ja anteeksi, en minä oikeasti ole noin vihainen, tai olen, haista vittu. Ja sitten laitetaan viulumusaa että ei ärsyttäisi vaikka ei se siihen auta. Se on kai joku refleksi. Joku aina yskäisee kun nauhotetaan. Kai sitä haluaa tunnistaa itsensä jostakin.  

lähdetään jonnekki

Söin toffeevanukasta ja nyyhkytin kun Luke tuli anomaan Lorelaita karkaamaan Marylandiin Las Vegasiin tai mökkiin jonnekkin ja sanoi että elämäni ei ole todellista ilman sinua, mennään koputtelemaan laivojen oviin yhdessä. Nyyhkytin en minä nyyhkytä sellaisille, tai en tiedä. Tällä hiihtolomalla nyyhkytin. Toffeevanukkaalla on toisinaan sellainen vaikutus ihmiseen. 

Lähden kohta ehtimään mustalehtistä valokuva-albumia ja ostamaan kyniä. Lil O tekee porkkanaraastetta tehosekoittimessa ja serkku tulee tänne illalla mitään ei tapahdu, voisin vaikka poiketa Ateneumissa pitkästä aikaa tänään. Ulkona on kylmä on pakko kuivata hiukset kuivata kunnolla hiukset menevät sähköön ja lähtevät leijailemaan jos niitä harjaa täytyy olla harjaamatta kai. Talvi tekee ilman sähköiseksi ja kuivan kylmäkäksi. Kolme päivää tehdä kaikki mitä olisin voinut tehdä yhdeksässä mutta en tehnyt.

Lähdetään Pariisiin valokuvaamaan lähdetään laivalle ja nukahdetaan ankealle kokolattiamatolle lähdetään viroon ja ostetaan sellaisia kyynärvarren pituisia savukkeita minä näin sellaisia joskus aivan pienenä en minä tiedä onko niitä edes oikeasti olemassa. Mutta muistan historialliset pastellisävyin maalatut pikaruokalat ja muistan pienen junan joka kulki läpi kaupungin mennään siihen ja ollaan myötähäpeää herättäviä turisteja olkihattuinemme ja viattomine hymyinemme vaikka emmehän me sellaisia ole emme lainkaan! Tai mennään Espanjaan ja maalataan vesiväreillä maisemakuvia kallioilla vaikka ei osattaisikaan tai mennään Turkuun ja kilistetään ’mattia Turunlinnan onkaloissa ja nauretaan ohikulkijoiden iloksi. Kohta ei ole enää liian kylmä tai voimmehan me aina hankkia villapaidat ja lähteä nyt heti. Tule takaisin tänne niin mennään.

legopeli

viikko sitten loppui puheaika ja toissapäivänä viestit. siksi en oo oikeen voinut viestitellä kuulumisia.


Oon nyt äitillä. Se on tehny syntiä ja ottanut pari omaa vapaapäivää töistä siivotakseen tän hullunmyllyn, kun viikonloppuna tulee sukulaisia. Ei oo bensaa, puuroa kyllä. Ei maitoa kahviin. Onneksi oli vaan se yks aamu, ku sain nostalgisen aamuherätyksen, se aamu josta kerroinki. Nukuin toissayön parvella kolmen sisaruksen vieressä. Eilen otin viiden tunnin päikkärit joten se yöuni oli vähän hakusessa. Mun päiväkirjat ja kameran putkisuojukset on hukassa. Kävelin eilen koiran kans kolmen vartin matkan koululle pikkusiskoa vastaan. Se oli kuitenki saanut jostain kyydin ja pimpotteli täällä yksin ovikelloja. Kaikki on niinku ennenki.


Tavote hiihdolle vkon aikana: 100 km
Hiihdettyjä kilometrejä:          0 km

Mulla on samanlaiset kädet ku äitillä.

ne vahvat valoisat

Pysyttäisiinkö nyt vaikka hetki ihan paikoillaan.

Älä katso minua tänään on huono päivä, saatan purra.

Pieni kylmä viima saattaa kääntää kaaren alaspäin ja väsymyksen uneksi lämpöisen untuvaisen peiton alla en mieti onko se sen arvoista. Ei elämässä ole sellaisia vaihtoehtoja, ne ovat toisaalla. Siinä mielessä ymmärrän.

Älä katso minua tänään
Tänään en ole nättiin päin kääntyneenä
enkä hymyile kuin muutamille
kyllä minä sinullekin hymyilisin

Mutta en halua että jonakin päivänä meille kerrotaan

”nyt teidät haudataan, hetki on tullut”
Muistatko?

Haluaisin ottaa sinusta sellaisen kuvan jossa silmäsi näkyvät ja silmäsi ovat

kuten silmäsi ovat vahvat valoisat

Valoa

valoa

Minä muistan syksyn kun oli vielä kesä

mutta sinut muistan paremmin

talvella, ystävyys on ollut eniten

Talvella

Kaikki tarvitsevat jonkinlaista valoa pimeään

Ota kädet pois silmiltä

tämä oli vain ajatus junasta

hei vaan. tulin vaan kertomaan että tänään kun olin junassa, tulit jotenkin mieleen ja sitten yritin napata ajatuksen. yritin kirjottaa sen mutta juna kerkes pysähtyä, olen kyllä nopea kirjottaan mutta sillon tuli kiire joten se meni kai jotenkin näin

ystävä joka räiskyy ja herisee äänestä, kahvikuppi käsissään näyttää kuin puristaisi mutta piteleekin vaan hellästi, katse seesteisenä käsissä jotain mitä kai rakastaa

insinöörien ja karhujen ja kahvilamiesten ja kaikkien tummien kaikkien tummien oletko muuten huomannut että kaikki tummat
minusta se on ihanaa, se on kai ne seesteiset silmät joita susta yritetään ratkaista mutta kukaan mies ei oo vielä ollut tarpeeksi, tai sitten ne rakastaa sitä että vihdoinkaan niiden ei tarvitse ratkaista, et pyydä niitä ratkaisemaan koska ei ne pidä sellaisesta ja et tarvitse ketään ratkaisemaan
niissä on niin paljon

helmikuu nousee kylkeä pitkin silmiin, suulle, nenä punastuu

Noniin. Istuskelenpas tässä sohvalla, joka on vielä petiksi pedattu. Yritin eilen kovasti siivota ja rikoin pesukoneen, oli pakko sitten luovuttaa. Elektroniikalla on ilmiselvästi mulle jotain kalavelkoja (ihan sama). Telkkarista tulee Coldplayn Violet Hill, meillä loppuu kohta suodatinpaperit. Heräsin seitsemän tuntia myöhässä, tiskasin kissamukin koska juuri sen halusin, juon nyt yksinäni kahvia. Juon nyt yksinäni kahvia. Chris Martin kaatuu lumelle, komea mies (ihan sama). Oivalsin eilen yöllä jotain. Menin seitsemän tuntia myöhässä nukkumaan, joten ihmekö tuo. (kirjoitinkohan ylös).

en jaksa nyt kirjoittaa menen.

siivistä

Aamulla lattialla kaikki ne sukat paidat housut mitkä ikinä eivät edes kaipaa omistajaansa. Pölynimuriksi luulen sitä jonka päällä patja oli, minkä päällä minä nukuin, varma en voi olla. Joskus äsken tunteja sitten heräsin tuijotin röpelöiseen kovannäköiseen kattoon ja etsin rypyistä kuvioita yhtäkään en löytänyt.

Oli aika vittuuntunu olo. Ei surettanut, pelotti enemmänkin, pelkäämistä halveksun itsessäni. En minä tiedä yhtään mitä tästä tulee. Mun siivet ovat nyt vähän vinksallaan, liian pikkuiset lentämiseen, häpeävät. Hassua, me ollaan molemmat enkeleitä, tiesitkö. Ehkä vähän eri määritteillä, mutta ollaan me molemmat. Taas yksi asia listaan; kummalliset oudot käsittämättömät yhtenevyydet tähtitytöt isät yksinäisyyden tarve elämisen muoto; juopuneet runot. Ei puhelin ole vihollinen mutta siihen ei silti vastata jos ollaan unessa. Kaipasin sinua W eilen ja niinku mä oon sanonut nyt ja kerran ja aikasemmin aika monta kertaa, sinä olet tärkeä ja on olemassa kestäviä solmuja sellaisia yhteisymmärryksestä sidottuja mutta joka kerta kun niitä solmuja rukataan ne löystyvät vähän, joka kerta kun menee päivä jolloin voisi nähdä mutta ei nähdä ne löystyvät hivenesti, mutta musta kivi kestää suutelemista, tuhannet sanat ovat turhia eikä siirtyminen loppujen lopuksi vaadi paljoa paskaakaan, pinnalla. Siinäpäs tuli hassu järkevä järjetön lause, kuusikymmentä kahdeksan ja puoli sanaa pitkä.  

Lähtiessä ripustin siivet takaisin seinälle. Peitin niihin tuherretun kirkkoveneen mustalla sydämellä, siitä tuli jotenkin epäsymmetrinen, väri ei tartu helposti niin hepeneiseen pintaan. Ajattelin käydä ostamassa sen peitoksi kahden euron supermies-tarran, niin että ainakin pintapuoli olisi kunnossa. 

Siipivertaukset on paskoja korneja ja siksi tämä ei ole vertaus. Tai no on se vähän.

S